Alusta asti meille on ollut tärkeää auttaa ratsastajia paitsi oivaltamaan oheisharjoittelun hyödyt, myös opettamaan miksi olemme valinneet valmennuksiimme juuri näitä asioita. Rakentamalla ymmärrystä siitä mitä ja miksi teemme, uskomme pystyvämme muuttamaan sitä käsitystä mitä ratsastajan oheisharjoittelulla tarkoitetaan.
Treenit on rytmitetty kahteen kolmen viikon mittaiseen jaksoon. Tällä tavoitellaan kahta kehityksen kannalta oleellista asiaa: riittävää progressiivisuutta ja riittävää ärsykevaihtelua.
Tavoitteena on tehdä kaksi treeniä viikossa kuuden viikon ajan. Jos tämä sujuu hyvin, voit halutessasi lisätä viikkoon kolmannen, ohjelmasta löytyvän extratreenin joka keskittyy aerobisen kunnon ja liikkuvuuden parantamiseen.
Ohjelmasta löytyy kaksi pääharjoitusta viikossa ja tämä harjoitus päivittyy uuteen kolmen viikon jälkeen.
Pääharjoituksien tavoitteena on kehittää ratsastajan jäntevyyttä, keskivartalon- ja lavanhallintaa, lantion alueen symmetrisyyttä sekä saada aikaan aineenvaihdunnallisia muutoksia/kehitystä lihaksissa sekä hengitys- ja verenkiertoelimistössä.
Yksittäisen treenin rakenne:
Tärkeää olisi oppia käyttämään kehon lihastoimintaketjuja sujuvasti yhdessä ja näin saavuttaa parempi symmetria, jousto ja jäntevyys omaan istuntaan.
Nopeusharjoittelun pohjalla tulee olla riittävä kehonhallinta ja sen vuoksi tuomme tämän nyt uutena EQUESTRAIN GYM 2.0 valmennukseen!
Mihin nopeusharjoittelu auttaa ratsastajilla?
Keskivartalon kontrollin & hallinnan harjoittaminen on paljon muutakin kuin “syvien vatsalihasten harjoittamista.”
Tärkeämpää olisi oppia käyttämään kehon lihastoimintaketjuja sujuvasti yhdessä ja näin saavuttaa parempi symmetria, jousto ja jäntevyys omaan istuntaan.
Keskivartalon harjoittamisessa olisi hyvä ottaa huomioon paitsi lajin aihettamat vaatimukset, myös kehon liikettä monipuolistavat liikevalinnat.
Keskivartalon voima ja hallinta vaikuttaa istunnassa mm.
Valmennuksen alkulämmittelyt sekä päätreenit kehittävät sinun keskivartaloa ja tämä näkyy nopeasti sinun ratsastuksessasi.
Liikkuvuudella tarkoitetaan aina yhdistelmää liikelaajuudesta ja voimasta liikelaajuuden läpi. Ratsastajilla haasteeksi tulee usein se, että meidän oma lajimme on keholle kovin yksipuolinen ja staattinen.
Liikkuvuusharjoittelulle on monenlaisia erilaisia vaihtoehtoja – tähän valmennukseen olemme koonneet alkulämmittelyihin sekä extratreeniin aktiivisesti tehtäviä, monipuolisesti liikkuvuutta kehittäviä liikkeitä.
Liikehallinta eli motorinen kunto tarkoittaa kehon asentojen ja liikkeiden hallintaa sujuvasti, nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti. Se koostuu peruskyvyistä: tasapaino-, reaktio- ja koordinaatiokyky sekä suuntautumis- ja liikeaistikyky. Ne vaikuttavat muun muassa kehon hallintaan, liikkumisen sujuvuuteen, voimaan, nopeuteen, rytmikkyyteen ja estetiikkaan.
Nämä ovat ratsastajalle todella tärkeitä ominaisuuksia ja valmennuksessa tämä on huomioitu mm. alkulämmittelyiden liikevalinnoissa.
Treenit päättyvät lyhyeen, sykettä kohottavaan ja lihaskestävyyttä haastavaan cardio/HIIT osuuteen.
Mielenhallinta on yksi tärkeä osa hyvinvointia, urheilua ja huippusuorituksia. Ratsastus on lajina ajoittain henkisesti hyvinkin vaativa ja yhteistyö suuren eläimen kanssa vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja myöskin kykyä hyväksyä, että aina kaikkia asiat eivät ole omissa käsissä (esim. hevosen loukkaantuminen, sairastuminen).
Haluamme tuoda valmennuksiimme myös mielen valmentamisen työkaluja ja auttaa valmennettaviamme kehittymään kokonaisvaltaisesti, monella eri tasolla.
Valmennuksissamme on lisäksi mukana urheilupsykologi Riikka Pasanen ja voit lukea lisää Riikasta MINDSET -luentojen omilta sivuilta!